maanantai 22. elokuuta 2016

LUOVAA LEIKKIÄ

Hetken töitä Viitaniemessä 5.-7.8.2016


Aurinkoruudun taiteilijat Tiina Ekosaari, Essi Nummelin ja Hanne Mari Laitinen houkuttelivat ympäristötaidetyöpajaan puistovyöhykkeelle Tuomiojärven rantaan Kehä Vihreälle kaupungin asukkaita läheltä ja kaukaa tekemään katoavaa taidetta ja laatimaan omia kommentteja ympäristöön, uima- ja venerannan väliseen puistoon ja pusikkoon. Sieltä löytyikin mielenkiintoisia juttuja, risua, kaarnaa, saniaisia, kukkia, marjoja, heiniä, sieniä, tuhkaa, heiniä, kiviä, jätöksiä sekä eläinasukkaita: lintuja, kaloja, oravia, pupuja, perhosia ynnä muita ötököitä.


Rantapusikko oli sopivasti rempallaan, venetolppia oli vaihdettu, oksia karsittu ja villiintynyttä kasvillisuutta ja mätäneviä kantoja. Luontoympäristöä kaupunkimiljöössä, joka muuntui moneen käyttöön helposti. Rannassa, veden ja maan rajavyöhykkeellä, oli välitila odottamassa työpajalaisia. Herkkä vesistö, josta juomavesikin  lähtee puhdistusten kautta janoisten laseihin. Paikka inspiroi varmasti pajalaisia, tarjosi mahdollisuuden tehdä pieniä ja vähän isompia teoksia erilaisiin yllätykselliinkin koloihin.



Osallistujia ilmaantui tasaiseen tahtiin, ohilenkkeilijöitä, aamu-uinnilla kävijöitä, rannalla bilettäjiä, saunaan saareen menijöitä, maahanmuuttajia, mummoja lastenlasten kanssa, ikäihmiä palvelutalosta ja erikokoisia perheitä, paljon ulkoilevia koiria sekä niiden taluttajia. Monet pysähtyivät ja ihmettelivät mitä on tarjolla, joku epäili jopa pilaavansa työpajan omilla ideoillaan, mutta myös kovin moni seurasi hiljaa vieressä ja läksi puuhamaan omiin oloihinsa pieniä teoksia. Ilo löydöistä ruokki mielikuvitusta ja toisten esimerkit saivat hymyn huulille. Sitä kautta parastettiin ideoita.


Herkistyminen ympäristön asioille vaatii aistien virittämistä ja keskittymistäkin. Luontaisesti ihminen järjestelee tikkuja, pujottelee ja heiluttelee lehtiä, seuraa muutosta, aistii tuulta, sadetta, ääniä sekä pinoaa kiviä. Parhaimmillaan ajantaju soljuu flowssa niin, ettei huomaa muita ympärillään. Viettää hetken ihan omassa rauhassa. Stressitaso alenee heti ja pitempi oleskelu luovassa tilassa palauttaa, kuten sauna lenkin jälkeen tai rentoutus joogassa.


Vanha mestari Dewey jo tiesi, että Learning by doing eli tekemällä oppii parhaiten.  Pakko itse arvioida, mikä on sopivaa tai haitallista, luvallista ja soveliasta siihen ympäristöön?  Tai jopa laitonta? Ihan itse voi päättää myös, mitä esittää teoksella tai teolla. Haluaako kommentoida, osoittaa epäkohtia tai vain pysäyttää ohikulkijan kauneuden ihailuun. Ihmeellisistä epäpaikoista voi löytyä aarre tai jotain, mitä koskaan aiemmin ei ole huomannut ohikulkiessaan, vaikkapa kaarnakuviota puunrungossa tai nurmikon rajoja tai veden aaltojen muokkamaa hiekkapohjaa. Myös eläinten käyttäytymistä seuratessa löytyy usein hyviä ideoita, joita mestarit Da Vincistä lähtien ovat käyttäneet taiteessaankin.


 Ympäristötaiteilija joutuu myös miettimään, millä kiinnittää huomiota. Teoksilla voi myös olla sanoma, jolloin vaikuttamistyö voi olla hyvin hienovaraista, monia kysymyksiä herättävää. Hyvin luonnollisesti myös eettisiä kysymyksiä tulee esiin pohdittavaksi.



Työryhmäläiset olivat itsekin olleet luonnon vaikutuksista innostuneita. Luova leikki rannalla toi hyvää oloa ja ruokki muutenkin luovuutta. Kun se on mahdollisimman vapaata ja rentoa, ilo on pinnassa. Sen huomasi helposti myös isollistujista, ilo hyrisi, joillakin soljui tanssiaskeleet - toinen pisti juoksuksi innoissaan. Luonnossa oli lupa olla vain. Mutta siellä kyllä harrastettin paljon muutakin: kiipeämistä, roikkumista, tarrautumista, lepatusta, liplatusta, kirkumista, juttelua, huohotusta, piilottelua, rapinaa, kumahduksia, viuhuntaa, myhäilyä, laulelua, rummutusta, loikkimista, astelua, litinää, ropinaa, jyrähdyksiä, salamointia, paistetta, katkomista ja välillä katoamista puskiin.


Viimeisenä  päivänä loppubileisiin tuli mukavasti ihmisiä ja yhdessä tehtiin puuhun teos, jolle myös sävellettiin biisi. Lämmin kiitos kaikille ja eritysesti ohjelman keksijöille, yhdessä oli hienoa päättää työpaja. Teokset jäivät sinne vielä seuraavaksi viikoksi ihmeteltäviksi ja seurattaviksi.



Työpajassa kävijöitä oli varmaan yli 120 ja teosten määrää ei kukaan pystynyt kunnolla laskemaan, koska ne todellekin katosivat hetken päästä. Pääasia kuitenkin oli yhdessä ihmettely, mitä kaikkea sitä ihminen keksiikään poimia luonnosta muiden löydettäväksi.



Muutama poiminta osallistujilta, joita paikalliset DaVincit lausuivat innoissaan:

Tässä tarvitaan zeniläistä asennetta.
Mistä me löydettäis purje?
Ihanaa, mää pääsen kohta taiteileen!
Mä haluan tehdä pesän!
Teippihän ei ole luonnonmateriaalia.
Tää on NIIN hauskaa!












Lisää kuvia:
Aurinkoruutu -blogissa & tapahtuman sivulla Hetken töitä tapahtumassa

Vinkkejä ympästötaisteesta:

MSLn ympäristötaidesivut

Ympäristötaidetta

Ympäristökasvatusta


Aurinkoruudun puolesta,

Kulttuuri- ja ympäristöluotsi 
Hanne Mari Laitinen




keskiviikko 3. elokuuta 2016

Kesäretkeillen


Ympäristöluotsien ihka ensimmäinen kesäretki suuntautui heinäkuun helteillä Jyväskylän Leppälahden maisemiin paikallisluotsi Riitan johdattelemana. Retkipäivää arvoimme koordinaattorimme Piritan johdolla muutamaan otteeseen. Sateet ja ukkosmyrsky ennusteet sääkartoissa olivat siirtäneet retkipäivää kerran jos toisenkin mutta vihdoin koitti aurinkoinen retki-iltapäivä. Aurinko oli porottanut koko päivän pilvettömältä taivaalta ja hiki virtasi, kun saavuimme Riitan ja hänen miehensä pihamaalle ihastelemaan heidän valtakuntaansa. Tällä pihamaalla näkyi tekemisen riemu ja kädentaidot. Pienen puutarha- ja pihamaa esittelyn jälkeen siirryttiin, seuraavaan Leppälahden luonto kohteeseen, Leppälahden Luolavuoren Tonttuluolalle.

Niin ne säät yllättävät luonnossa tallustelijan. Juuri kun aloittelimme pientä patikkaa luolalle alkoi reipas kesäsade vilvottelemaan retkeilijöitä hikisen päivän päätteeksi. Harva oli arvannut varautua sadevarusteilla, joten olimme koko joukko kuin kylvetyt kissat sateen jäljiltä mutta ”minkä kesä kastelee sen se myös kuivaa”. Onneksi hellemekko kuivui suht nopiaan auringon lämmittäessä loppuillan.

 
Osa porukasta oli osannut varustautua ihan ammattilaisten ottein luolakäyntiä varten, koskapa oli kypärää, polvi- ja tissisuojaa, otsalamppua ja rymyvaatetta konttailua varten. 





Luolan suuaukko on sen verran matalalla, että pystypäin siitä ei voi käydä vaan täytyy käydä konttaus asentoon ja pyllyä alaspainaen ketkutella itsensä sisälle, jossa voi jo nousta aikaihminenkin seisomaan. Retkeläisten mukana oli myös minun neljäveeni mukana, jolta luolaan rymyäminen kävi suht vikkelään, kunhan ensin rohkaistui äidin perään aurinkoisesta, mutta samaan aikaan sateisesta, ulkoilmasta pimeään ja märkään luolaan. Monenlaista pyllyn vetkutusta saatiin todistaa luolan suulla kuin myös varustuksen suhteen antaisin kyllä täyden kympin hellemekossa, polvisuojin ja kypärin varustetulle retkeläiselle. Tunnelma luolassa oli sateisen märkä, koska taivaalta putoilevat sadepisarat lorisivat kallion raoista suoraan luolan sisälle. Tarina kertoo oravasaarelaisten käyttäneen luolaa piilopaikkana sota-aikaan. Näkösuojaa luola varmasti antoi mutta sadesuojaksi en sitä kelleen suosittele. Sen verran lätäkköä luolan lattialle syntyy sateisina päivinä.

Tonttuluola oli minun ensimmäinen luola käyntini ja innostuinkin tästä tulevina aikoina koluamaan muutkin lähitienoon luolat, joita on esitelty mm. vuonna 2015 julkaistussa Suomen luolat kirjassa. Leppälahden Luolavuoren Tonttuluola on mm. yhtenä luolakohteena kirjassa, samoin Retkipaikka.fi esittelee Tonttuluolan blogissaan. http://retkipaikka.fi/vapaa/jyvaskylan-luolavuoren-luola/.

Vaatteet ja kuontalot märkinä, suupielet sinisinä mustikoista, reippaina ja innokkaina kävelimme takaisin autoille ja suuntasimme illan toiseen kohteeseen: Leppälahden eräkeskukseen. Vuonna 2005 valmistunut Leppälahden eräkeskus toimii metsästysseura Leppälahden Paukkupeikot ry:n tukikohtana. Meillä oli esittelemässä ja kertomassa paikan historiasta Paukkupeikkojen edustajana tällä kertaa toiminut Marika Lehtomäki. Tarkemmin Eräkeskus hankkeen perustamisvaiheista voi käydä lukemassa Paukkupeikkojen kotisivuilta, historiaa kohdan alta.(http://www.elisanet.fi/leppalahden_paukkupeikot/historiaa.htm)


Eräkeskus on mainio paikka esimerkiksi kokoustamiseen tai vaikkapa synttärikemujen järjestämiseen. Keskuksen tiloja voi varailla Paukkupeikkojen kotisivujen kautta mutta eräkeskuksen kota on kaikkien vapaasti käytettävissä kaikkina vuodenaikoina. Itse tulen paikalle suuntaamaan vähintäänkin ensivuoden laskiaisen aikaan, jolloin viereisellä mäellä järjestetään jokavuotinen laskiaistapahtuma. Keskuksen viereltä menee myös hyvälumisina talvina kyläläisten ylläpitämä n. 10 km:n hiihtolatu.


Kodassa virittelimme tulen ja makkarat paisteltiin hiilloksella. Omien eväiden syönnin ohella katselimme maastokarttaa Leppälahden tienoilta. Paljon olisi vielä jokamiehen oikeudella tutkittavaa ja koluttavaa pitkin poikin Leppälahtea. Ilta oli jo sen verran pitkälle ehtinyt, että päätimme siirtää Leppälahdella sijaitsevalle Ukonvuorelle vierailun toiselle kertaa. Jahka tästä syksyn kiireet saadaan alkuun niin seuraava kohde onkin Jyväskylän Ukonvuoren laelle luonnonsuojelulain nojalla suojeltu rauhoitusalue, jossa sijaitsee erikoinen kivimuodostelma. Historian ja puiden lehtien havinaa luvassa vielä siis myöhemminkin.