keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Ympäristöluotsit istuttivat tulevaisuuden kuusen

Jyväskylän ympäristöluotsit saivat syyskuussa istuttaa Tulevaisuuden kuusen, yhden Suomi 100 -juhlavuoden kuusentaimista.


Paikkaa tulevaisuuden kuuselle etsittiin jonkin aikaa Kehä Vihreältä, jonne olimme saaneet luvan puun istuttaa. Lopulta sopiva paikka kuusentaimelle löytyi Tuomiojärven rantamaisemista Viitaniemestä, nurmikon laidalta.


Tulevaisuuden kuusen istutustilaisuus järjestettiin 13.9.2017 klo 18 Viitaniemessä. Paikalle kokoontui pieni, mutta innokas joukko ympäristöluotseja ja saimmepa myös muutaman hengen yleisön juhlistamaan tapahtumaa kanssamme.


Pieni kuusentaimi ei tarvinnut syvää kuoppaa, joten istutus kävi vaivattomasti. Etenkin siksi, että kaupungilta oli ystävällisesti jo käyty laittamassa yhdessä sovittu kuusen istutuspaikka valmiiksi.



Kuusi sai uuden kotinsa somisteeksi pihlajanmarjahelmet, jotka ympäristöluotsit olivat askarrelleet tätä kepeän juhlavaa tilaisuutta varten. Eihän sitä nyt ilman koristeita...


Tulevaisuuden kuusen istutus olikin varsin sydämellinen tilaisuus!


Tulevaisuuden kuusilla on oma tarinansa. Kiitos omasta kuusentaimestamme kuuluu yhteistyökumppanillemme Kehä Vihreälle, joka kustansi taimen ja 4H-yhdistykselle, jonka kautta itse taimi saapui kautta (kiitos ympäristöluotsi Ritva!). Ympäri Suomea tänä vuonna maan 100-vuotisjuhlan kunniaksi istutetut puut ovat sukua Suomen itsenäistyessä vuonna 1917 istutetulle kuuselle. Vuonna 1967 istutettiin samaisen Itsenäisyyden kuusen siemenistä Kotikuusia ja nyt on istutettu näitä Tulevaisuuden kuusia. Mitähän sitten 50 vuoden päästä?


Laulaa luikautimme kuuselle yhdessä Keski-Suomen kotiseutulaulun. Pirita oli juhlan kunniaksi sonnustautunut upeasti kansallispukuun!


Kohotimme puullemme myös onnittelumaljat teekupillisilla. Toivokaamme pitkää ikää nimikkopuullemme.

No entä miten tulevaisuuden kuusi voi muutama viikko istuttamisen jälkeen?


Hengissä ollaan...


Kestänee vielä joitakin vuosia, ennen kuin Jyväskylän ympäristöluotsien istuttama Tulevaisuuden kuusen latva yltää yhtä korkealle kuin sen vieressä seisova, komea Tulevaisuuden kuusen kyltti ;) Täytyypä pitää hentoa kuusentaintamme silmällä, toivotaan että se selviää hyvin nyt alkavasta talvesta.

Kiitokset vielä yhteistyökumppanillemme Kehä Vihreälle, erityisesti Mervi Vallinkoskelle, ja kaikille mukana olleille sekä kuusiprojektiin myötävaikuttaneille!

Kuvat: Upe Nykänen & Pirita Korpivaara.

torstai 14. syyskuuta 2017

Kuukanpään kulttuurimaisemaa kurkkaamassa


Ympäristöluotsiporukka kävi to 31.8. pienellä iltaretkellä Jyväskylän pohjoispuolella Puuppolassa. Pauli tuntee Kuukanpään seudun maisemineen erinomaisesti - onhan hän sieltä kotoisin - ja hän oli heittänyt ilmaan idean kaikille avoimesta, opastetusta bussiretkestä tähän hienoon kulttuurimaisemaan. Niinpä lähdimme alueelle tutustumisretkelle ja samalla suunnittelemaan tulevaa.


 Mukaan saimme myös Paula Salosen Pro Agrialta Kulttuuriympäristö näkyväksi (KYNÄ) -hankkeesta. Paula toi mahtavasti mukanaan hyvät kartat, joiden kautta tämä useimmille entuudestaan  tuntematon alue alkoi hahmottua paremmin.

Keski-Suomen liiton arvioinnissa 2016 on todettu että Kuukanpään kulttuurimaisema (940 ha) kuuluu valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden arvoluokkaan.
"Kuukanpään kulttuurimaisema on helposti hahmottuva maisemakokonaisuus, jossa yhdistyvät keskisuomalaisen maaseutumaiseman tyypilliset elementit: järvi, rantapellot sekä niitä reunustavat metsäiset vuoret. Alueen viljelysala on pysynyt yhtenäisenä ja maisemarakenne tasapainoisena. Punavuoren arvokas geologinen kohde ja Tervajärven luonnonsuojelualue edustavat alueen luontoarvoja."

Sää oli tuona torstai-iltana hitusen sateinen, joten olimme liikkeillä sadekamppeiden kera. Pauli tarinoi meille seudun ominaispiirteistä ja mm. lähellä olevasta Karjalan evakkojen asutustilojen alueesta.



Pysähdyimme pariin otteeseen soratien laitaan makustelemaan maisemaa Lehesjärven ja Punavuoren suuntaan ja ihastelimme alkusyksyistä viljapeltoa, jonka keskeltä joku bongasi yhtäkkiä kauriin (joka säntäsi meidät havaittuaan äkkiä tiehensä).


Lehesjärven rantamaisemista jatkoimme retkeä Jylhänperän suuntaan ja edelleen vielä Halsvuorelle, jonka kalliomaalaukset oli vielä käytävä katsomassa.



Saimme autot tien laitaan ja kävelimme suon laidan osin kosteaa polkua pitkin Halsvuoren upeiden kallioiden juurelle maalauksia etsimään.


Kallioseinämän juurella sai liikkua varovasti...



Pian löysimme oikean paikan ja ainakin yksi maalaus tuli varmasti tunnistettua. Se hieman ihmetytti, että kalliokiipeilijöiden reitti näytti kulkevan ihan muinaismuisto-kalliomaalauksen paikan kohdalta... Toivottavasti kiipeilijäyhteisö muistaa olla varovainen, että maalaukset eivät kärsi :)

Retki-illan päätti evästuokio lähialueen kodalla, missä turinoimme vielä hetken ennen kaupunkiin paluuta. Nuotio tosin jäi haaveeksi, sillä emme olleet älynneet ottaa omia polttopuita matkaan. Totesimme yhteistuumin, että Puuppola on hyvinkin uuden retken väärti. Julkisilla liikennevälineillä ei retkeä ole ihan helppo tehdä (tai kävelymatkaa tulee rutkasti), joten aiomme edistää ajatusta opastetusta bussiretkestä keväälle 2018, toivon mukaan yhdessä KYNÄ-hankkeen kanssa!
 
Nelostien länsipuolelta löytyy Kuukanpään kanssa samoilta korkeuksilta Puuppolantien ympäristöstä myös maakunnallisesti arvokas Puuppolan maisema-alue (717 ha), joten täällä noin reilut 12 km Jyväskylästä pohjoiseen kannattaa käydä maisemia ihailemassa.

Jos kunto antaa myöten, sopivat sekä Kuukanpään että Puuppolan kulttuurimaisemat erinomaisesti pyöräretken kohteeksi. Kahviloita ei taukopaikaksi Puuppolasta löydy, mutta Jyväskylästä Tikkakoskelle johtavan "vanhan Saarijärventien" varressa on joka päivä avoinna oleva lähikauppa Rita (Puuppolantie 531) ja siellä voi pysähtyä välipalalle.

maanantai 28. elokuuta 2017

KOKOUSTETAANKO LAAVULLA?




                                                                                                                                        20.8.2017

Mukavia fiiliksiä Huhtasuon laavulta


Olimme maanantaina 14.8. pitämässä SPR Kuokkalan osaston (toiminta-alueeseen kuuluu myös Huhtasuo) hallituksen perinteistä syyskauden avausta Huhtasuon Vuorilammen laavulla. Sää oli tämän kesän huippua: iltapäivän aurinko säteili kirkkaalta taivaalta ja lempeä tuuli leyhytteli molempia hiuksiani.

Olin paikalla hyvissä ajoin ennen kokouksen alkua ja sain rauhassa viritellä makkaratulet nuotiopaikalle. Kuin nuotion kutsumana paikalle alkoi kokoontua väkeä, pääasiassa lapsiperheitä niin suomalaistaustaisia kuin maahanmuuttajiakin nauttimaan viime viikoille harvinaisesta kesäsäästä ja laavuympäristön tunnelmasta.  


Tulihan sitten oma kokousväkenikin juuri, kun makkarat olivat sopivan kuumia ja meheviä. Sopu antoi sijaa ja saimme makkarat ja kokouskahvit nautituksi laavupaikan tukevan pöydän ääressä. Nopea laskenta antoi tulokseksi, että väkeä oli alueella parhaimmillaan yhteensä yli kolmekymmentä, joista lähes puolet lapsia.

Saimme ”rauhoitetuksi” laiturille kokouspaikan ja käsittelimme kokousasiat leppoisen vauhdikkaasti samalla seuraillen, että rannalta vauhdikkaasti laiturille pyrähtelevät lapset pysyivät kaiteiden sisällä.


Olin ihan fiiliksissä: onnistuin hyvin kokousvalmisteluissa, mutta ennen kaikkea iloitsin siitä, että muutakin väkeä oli niin paljon sulassa sovussa nauttimassa Suomen kesästä. Olinhan itse ollut muutama vuosi sitten yhtenä ”Hyvinvointia Huhtasuolle”-hankkeen talkoolaisena rakentamassa laavua. Saatoin hyvillä mielin todeta, että niissä talkoissa ”turha työ ei mennyt hukkaan”.


Nyt taas jaksaa jatkaa ympäristöluotsinakin kohti uusia seikkailuja esimerkiksi tällä laavulla 13.9. klo 12 alkaen Taideapteekin Senioritapaamisessa. 

Terveisin lähilaavulta

Pauli Puttonen
Kulttuuri- ja ympäristöluotsi

torstai 24. elokuuta 2017


Aistit avoinna

Törmäsin kuluvan vuoden keväällä, tuttavani Miian vinkistä Kulttuuriympäristöjen tutkimuksen opiskelijoiden kenttätyöblogiin (https://kivikoskiblog.wordpress.com/). Miia oli toukokuun huitteilla osana inventointileirin aistiryhmää Isojärven kansallispuistossa, Heretyn luontopolulla. (https://kivikoskiblog.wordpress.com/2017/05/24/aistiseikkailu-isojarvella/)

Seuraavassa tekstissä Miian tunnelmia ja sanallista kuvailua tuossa hetkessä, Heretyn luontopolulla.


Uinuvan Isojärven lumoissa

Hiljaisuus.

Suhinaa, askel ja toinen. Juuri, käpy. Lits ja lots.

Metsän vihreä sammalpeitto peittää kaiken alleen. Lasken käteni vieressäni olevan suuren sammaloituneen kiven pinnalle. Silitän kiven kosteaa sammalturkkia. Kuvittelen kiven kehräävän tyytyväisenä. Pienet kellastuneet havunneulaset sammaleen joukossa pistelevät kylmästä kohmettuneita sormiani. Nostan käteni ja vedän syvään henkeä, yrittäen saada sieraimiini metsän tuoksun, mutta haistan vain jään ja kylmyyden.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vieno tuuli käy puiden latvoissa ja erotan hennon narinan. Olen liikkumatta ja kuuntelen tarkkaan. Narina voimistuu, hiljenee ja häviää, kunnes se taas voimistuu. Kuin puiden oma kehtolaulu metsälle. Haluaisin heittäytyä viereiselle kirkkaan vihreälle sammalmättäälle ja jäädä makaamaan sille. Olla vain hiljaa paikallaan ja sammaloitua yhdeksi osaksi tätä upeaa kokonaisuutta. Tulla osaksi tätä metsää ja tietää, mitä se tietää. Olla osa sen mystisiä salaisuuksia.

Jatkan kuitenkin matkaani, vastustaen tätä piilevää kiusausta. Katsellessani sammalpeiton pyöreitä ja salaperäisiä muotoja en voi olla miettimättä, moniko muu minua ennen on kokenut samaa houkutusta ja lopulta todellakin sammaloitunut osaksi tätä metsää? Jäänyt ikään kuin metsän loukkuun? Voisiko tuon sammalpeitteen alla olla ihmisen pää tai käsivarsi? Vai onko sammaleen alla sittenkin vain kivi, kanto tai puun oksa? Ajatus on pelottavan aavemainen, mutta samalla hämmentävän rauhoittava.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ruskeat kuolleet koivun lehdet kahisevat kenkieni alla. Ne kertovat oman tarinansa vihreästä kasvusta ja kuihtumisesta. Lehdet ovat kasvaneet kukoistaakseen ja nyt ne ovat muuttumassa hiljalleen takaisin maaksi. Takaisin ravinnoksi oman äitipuunsa juurille. Lakastuneet lehdet kertovat elämänkiertokulusta, jota meistä jokainen noudattaa. Kasvamme kukoistaaksemme ja lakastuaksemme, aivan kuten nämä kuivuneet lehdet jalkojeni alla.

Nyt puut odottavat harmaina ja kylminä uusia silmuja tulevaksi. Puut odottavat, linnut odottavat, metsän tuoksut odottavat ja jopa muurahaiset ja muut hyönteiset odottavat. Koko metsä odottaa. Tuntuu kuin se nukkuisi pysähtynyttä ikiunta. Metsä uinuu omaa Ruususen untansa, odottaen kevään ensimmäistä suudelmaa herättämään sen taas eloon.

Yhtäkkiä kuulen pajulinnun ujon laulun. Yritän taltioida sen, mutta lintu on turhan ujo ja lopettaa laulunsa, kuin se tietäisi aikeeni. Kirkas ja lämmin auringon valo siivilöityy oksiston läpi metsään, antaen lupauksen kevään tulosta. Valo kutsuu varjot leikkimään kanssaan. Haluaisin yhtyä mukaan leikkiin, mutta en osaa muuta, kuin ihastella ja yrittää ikuistaa tämän leikin elävänä mieleeni ja kameralle. Miten varjot pitenevät ja lyhenevät ja miten valo saa sammaleen loistamaan kirkkaana kuin smaragdi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Hiljaisuuden rikkoo kirkas puron solina. Musta ja jäätävän kylmä vesi solisee purossa kovaa vauhtia. Äkkiä tunnen kovan pohjoistuulen viiman kasvoillani. Tuuli ujeltaa ja tuo mukanaan raekuuron. Plop plop plop plop. Rakeet tanssivat iloisesti osuessaan olkapäilleni ja maahan kuivuneille lehdille. Sitten yhtä nopeasti kuin se alkoi, raekuuro loppuu ja jään ihastelemaan ruskealle polulle langenneita valkoisia helmirykelmiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kauanko olen ollut täällä? Mitä kello on? En tiedä. Jos en tietäisi, en välttämättä osaisi edes sanoa, mikä vuodenaika nyt on. Aika on metsässä häilyvä käsite. Täällä vallitsee ikuisuus. Ei ole mennyttä tai tulevaa. On vain tämä hetki, joka sitoo minut osaksi tätä metsää. Ja se hetki on ikuinen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Teksti ja kuvat Miia Heikkilä (https://kivikoskiblog.wordpress.com/2017/05/19/uinuvan-isojarven-lumoissa/)

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Valoa Variskukkulalla eli jo toiset ihanat Runotulet!


Kokemukset pienellä porukalla loppiaisena 2016 järjestetyistä ensimmäisistä Runotulista olivat sen verran mukavat, että taisimme jo saman tien päättää uusista Runotulista. Kysyttiinhän meiltä jo silloin, että onhan tämä myös ensi loppiaisena! Viimeksi saimme houkuteltua paikalle viitisenkymmentä kävijää paukkupakkaseen, tällä kertaa rohkenimme toivoa, että kävijämäärä siitä hieman kasvaisi.

Suunnitellen kohti tapahtumaa

Luotsiporukka keksi monenmoista ideaa siihen, miten Runotulista voisi tehdä vielä näyttävämmän tapahtuman, mutta koska budjetti oli edelleen nolla euroa ja useimmilla meistä aika kortilla ennen joulua, päätimme edetä suunnittelussa pitkälti edellisen tapahtuman pohjalta. Uutuutena oli idea värillisestä kankaasta tehtävistä "teltoista", joiden kankaan läpi valo siilautuisi varmasti kauniisti pimeään iltaan.

Ympäristöluotsiporukasta löytyi kymmenkunta tapahtumasta kiinnostunutta ja kokoonnuimme yhteen ennen joulua askartelu- ja suunnitteluiltaan. Eeva oli valmistautunut loistavasti valotelttojen rakentamiseen, miettinyt konstruktiota, hankkinut kankaita ja kerännyt valmiiksi pajunoksia, joista valoteltat (-tiipiit / -louteet) valmistuivat illan aikana tapahtumaa odottamaan. Itse runojen esillepanoon pystyimme nyt käyttämään parempaa materiaalia kuin viimeksi, sillä Ritva oli pelastanut uusiokäyttöön eräästä toisesta tapahtumasta yli jääneitä A3-kokoisia kovia pahveja, ja siihen kokoon oli helppo tekstata tämänvuotiset runot.

Itse tuliksi varattiin Runotulille paitsi hyvin runot valaisevia ulkotulia, myös öljykynttilöitä ja tavallisia kynttilöitä. Lyhdyiksi oli varattu iso määrä lasipurkkeja ja varastossa oli jäljellä myös viimevuotisia lyhtyjä. Tarja lupasi tuoda myös jäälyhtyjä, mikäli pakkasta riittäisi.

Alueen käyttölupa, tapahtumalupahakemus ja tiedotusta

Koska tapahtumaa oltiin järjestämässä kaupungin maalle, päätimme olla kunnon kansalaisia ja hankkia maanomistajan luvan. Runotulilla olisi mahtavaa pitää myös nuotiota, mutta pohdimme, että se edellyttäisi varmasti isompaa luparuljanssia.

Niinpä Runotulista tehtiin Jyväskylän kaupungille tapahtumalupahakemus. Kuvaisin tätä episodia sanalla oppimiskokemus... Ensinnäkin, lupahakemuslomakkeen luo ei löydä ihan hetkessä kaupungin nettisivuilta (pitäisi tietää tasan oikea termi, jotta lomake löytyisi jkl.fi-sivuilta nopeasti haulla), niinpä seikkailin jonkin aikaa tapahtuman järjestäjille tarkoitetuilla sivuilla, ennen kuin onnistuin klikkailemaan itseni perille.

Tämä on se polku, jota pitkin olisi löytynyt alueen käyttöluvasta tietoa ihan suoraan.
Olisihan tuonne pitänyt hoksata heti mennä ;)

Sähköisen lomakkeen täyttäminen oli muuten ihan ok, mutta kun tulin kohtaan "Hyväksyn voimassa olevan taksan mukaisen laskutusperusteen" ja klikkasin taksat sisältävälle sivulle, nielaisin. "Luvan käsittelymaksu, ei käyntiä kohteessa" - alin taksa 83 euroa (veroton). Sellainen pieni ongelma, että meillä kaupungin vapaaehtoistyötä tekevillä luotseilla ei ole mitään kassaa, mistä edes tätä alimman kategorian maksua suorittaa. Hakemuksen tekeminen pysähtyi siihen, kunnes olin käynyt keskustelua parin kaupungin ihmisen kanssa ja saamani neuvon mukaisesti muotoilin hakemukseen, että "Mikäli luvasta aiotaan periä käsittelymaksu, pyydän ottamaan yhteyttä ennen lupapäätöksen tekemistä". Tämä antoi takaportin siihen, että jos lasku olisi tulossa, peruttaisiin lupahakemus ja sen myötä tapahtumakin. Tuntui mielenkiintoiselta, että kaupunki voisi hyvinkin laskuttaa omien vapaaehtoistensa järjestämästä ilmaistapahtumasta... 

Järki kuitenkin voitti ja ilo oli suuri, kun sähköpostiin tupsahti viesti, jossa vahvistettiin että maankäyttölupa oli myönnetty ja ilman mitään kuluja. Ihan reilua niin, sillä vielä tätä kirjoitettaessa ei ole tietoa, saavatko luotsit avustusta Runotulien materiaalihankintoihin.

Tapahtumasta tiedottaminen hoidettiin tuttuun tapaan: Jyväskylän ympäristöluotsit-ryhmän kautta luotiin Facebook-tapahtuma ja nettiin tehtiin tapahtumailmoitukset sekä kaupungin tapahtumakalenteriin että Keskisuomalaisen menoinfo-verkkopalveluun. Askarteluiltana käsin tehtyjä mainoksia ripustettiin esille Kortepohjaan ja lähialueille mm. kauppoihin.


Kaksi päivää ennen loppiaisperjantaita huomasin Runotulien päässeen Keskisuomalaisessa esille pelkkää menopalstaa paremmin. Toimittaja oli kuitenkin huumori-immeisiä tai ei ollut noteerannut lähipäivien sääennustetta, sillä vesisadetta ei todellakaan ollut luvassa - pakkasta oli varmasti tiedossa myös loppiaiseen asti!


Runotulet palavat!

Loppiaisperjantaina saimme yhdeksän ympäristöluotsin voimin sommiteltua Runotulien polut ja tulet paikoilleen noin tunnin kuluessa.


Sytkärit napsahtelivat ja tulitikkuja kului, kun öljykynttilöitä, ulkoroihuja ja tavallisia kynttilöitä sytyteltiin ja aseteltiin paikoilleen. Erilaisia liekkejä sytytettiin toistasataa!


Runotulet 2017 toivotti kävijät tervetulleiksi klo 18-19.30 (sopiva aika meidän järjestäjien kannalta, sen aikaa tarkenee aika paikallaankin ulkosalla, vaikka olisi kylmäkin). Runotulien runopolku sijaitsi edellisvuotiseen tapaan Variskukkulan laella, mistä pienet tulemme näkyivät kauas iltapimeässä.

"Variskukkula ei ole ollut koskaan näin kaunis!"
- Koiranulkoiluttaja, joka kiertää Variskukkulalla monta kertaa päivässä.-


Vähitellen väkeä alkoi tulla paikalle. Valkoisen lumipeitteen alla oli paikoin liukasta, mutta ikävä kyllä hiekoittaminen ei ollut mahdollista - siispä oli vain kuljettava hitaasti ja rauhallisesti, kuten Runotulien tunnelmaan sopii.

"Ei tunnu enää pakkanen!"
"Miten kaunista ja tunnelmallista!"
"Ihana tapahtuma"


Variskukkulan toisella puolella, siellä Vehkalammen puiston hiljaisemmalla puolella, olivat värikkäät valoteltat tai -tiipiit. Telttapolku oli tällä kertaa "vain" tunnelmapolku ilman runoja, mutta meillä heräsi jo ajatuksia seuraavia Runotulia varten...

Ympäristöluotsit Runotulilla: eturivissä vasemmalta oikealle Pirita, Eeva, Tarja, Satu ja Ritva, takarivissä Upe, Pauli, Heta ja Sirpa.
Kun kello löi puoli kahdeksan loppiaisiltana, aloitimme kynttilöiden ja tulien sammuttelun, sitten oli aika siivota kaikki tapahtuman jäljet pois. Tavoitteenamme oli jättää Runotulien paikalle vain jalanjälkiä lumessa ja uskoisin, että siinä onnistuttiin. Kaikki muut jäljet ovat toivottavasti vain lämpimiä muistijälkiä runoista, elävistä tulista ja kohtaamisista polulla.

Runotulilla kävi meidät järjestäjät mukaan lukien noin 120 henkilöä, mikä yllätti meidät iloisesti. Yleisömäärä siis yli tuplaantui! Näyttää vahvasti siltä, että Runotulet syttyvät myös loppiaisena 2018, joten siellä tavataan... Kiitos kaikille mukana olleille ja erilaisissa järjestelyissä auttaneille :)

Jalkaisin-blogin juttu Runotulista 2017

Ympäristöluotsien pikkujouluissa Huhtakarpalon laavulla


Perjantai-ilta, pikkujouluilloista paras. Kävelin marraskuun lopussa lumen kevyesti peittämää polkua Huhtakarpalon laavulle, Jyväskylän Huhtasuon Vuorilammen rantaan. Luotsikollegat Ritva ja Pauli olivat tehneet tulet valmiiksi odottamaan meitä ympäristöluotsien pikkujouluihin tulijoita. Samoissa merkeissä tapasimme tällä ihanalla laavulla jo vuotta aiemmin!


Aluksi jakauduimme pareiksi ja otimme kullekin parille lamput, minkä jälkeen kävelimme pienoisen miniluontopolun, meille luotseille erityisesti suunnatun. Rastitauluja koristivat heijastinnauhat, jotta näkisimme lampun valossa helpommin seuraavan rastin sijainnin.


Polkua oli hauska kulkea pimeässä, oman valaisimen valossa. Lunta maassa oli vain vähäsen, mutta se vähäinenkin lumihiutalekerros valaisi maastoa. Toki tähän kaupunkimetsään heijastuu myös oranssia valoa lähialueilta; ihan säkkipimeässä ei Huhtasuon-Kangaslammen maastossa pääse kulkemaan.


Teimme lyhykäisen kiekan varrella muutamia tehtäviä, muun muassa pohdimme ympäristöluotsin roolia, mitä haluaisimme luotseina tehdä ja voisimmeko vaikka mentoroida uusia ympäristöluotseja, jos heitä koulutetaan Jyväskylään lisää. 


Polkumietteiden jälkeen tuli aika siirtyä napostelemaan talvisia herkkuja laavun tulien äärellä. Kaikki olivat tuoneet paikalle nyyttärieväitä. Kuuma juoma lämmitti ja makkarat sun muut syötävät maistuivat. Pikkujouluillaksi taisi osua sen verran suosittu ilta pikkujoulusesongin keskellä, että kaikki ympäristöluotsit eivät päässeet paikalle, mutta ei se menoa haitannut.


Nuotiotuli loimusi, samoin komea jätkänkynttilä, jonka Ritva oli tuonut paikalle. Laulaa luikautimme myös muutaman joululaulun. Lauluvalikoimassa oli kuitenkin joitain sen verran outojakin lauluja, että lauleskelu oli välillä hieman epävarmaa. Mitenköhän tämän sanat ja sävel nyt menevätkään? Vaan ei se mitään, tunnelma oli tärkeintä!

Lämminhenkisen illan päätteeksi kävelimme hyvällä joulumielellä alas mäkeä Huhtakarpalon laavulta. Pikkujouluja voi aivan hyvin viettää ulkosallakin!

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Sukupolvien Lysti Leikkipolku - hetkiä polun varrelta



18.syyskuuta 2016 saimme viettää kaunista, syksyistä aamupäivää Sukupolvien Lysti Leikkipolku-tapahtumassa. Tämä kaikenikäisten maksuton leikkipäivä järjestettiin Jyväskylän Kehä Vihreällä, Harjun ja Mäki-Matin perhepuiston alueella.




Tapahtuma toteutettiin Koko Suomi leikkii -hankkeen (Leikkilähetti Ritva Vallinkoski) ja Jyväskylän kaupungin sekä monien muiden tahojen hyvällä yhteistyöllä. Myös osa Jyväskylän ympäristöluotseista oli mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa tapahtumaa.  



Sukupolvien Lysti Leikkipolku oli aikamatka jääkaudesta nykyhetkeen ja oman suvun juurille. Tapahtumassa nähtiin, kuultiin ja koettiin mm. kirmaavia keppihevosia maastoesteradalla, ponirapsutusta, Killerin ravinuoret, puujalkoja (Creater)), uusia liikkumistapoja (MentalMove), aisti-, puu- ja leikkirasteja, lastipyöriä (Lastipyöralainaamo/ Japa ry), vanhanajan esineitä, kahvipapujen jauhantaa, käpylehmien tuunausta, juureksilla painantaa, hevosenkenkien ja aarteenetsintää, arvontaa, luolamaalauksia, jääkausiaiheinen tietovisa sekä Aikamatkaajan aikakoneen rakentaminen. Halutessaan sai ottaa itsestään/ perheestään kuvan mummolatyyliin, pysähtyä kuuntelemaan metsämenninkäisen puusatuja ja/tai Tuomo Rannankarin laulamia perinteisiä lastenlauluja. Myös Keski-Suomen luontomuseo (Vesilinna) ja Mäki-Matin perhepuiston kahvila olivat avoinna tapahtuman ajan. 


Tässä (linkki) kuvahetkiin polun varrelta:





Kaunis kiitos vielä kerran kaikille tapahtumaan osallistuneille meiltä ympäristöluotseilta! 

Terveisin, 
Mia V., ympäristöluotsi